🌅☦KRISTUS NOUSI KUOLLEISTA! - TOTISESTI NOUSI!☦🌅

26.9.2026 - Suomen ortodoksinen kirkko
https://ort.fi/kirkkokalenteri/20260926/

1. Joh. 4:12–19
12 Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä. 13 Me pysymme hänessä ja hän pysyy meissä tämän me tiedämme siitä, että hän on antanut meille Henkeään. 14 Me olemme nähneet, että Isä on lähettänyt Poikansa maailmaan pelastajaksi, ja siitä me todistamme. 15 Joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi, hänessä Jumala pysyy, ja hän pysyy Jumalassa. 16 Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia meitä kohtaan ja uskomme siihen. Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. 17 Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin. Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole, 18 vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa. 19 Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä.

Verkkolähetykset 19.–20.9.: Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos vierailulla Pyhän Johannes Kastajan luostarissa Essexissä - Suomen ortodoksinen kirkko
https://ort.fi/news/verkkolahetykset-19-20-9-ekumeeninen-patriarkka-bartolomeos-vierailulla-pyhan-johannes-kastajan-luostarissa-essexissa/

Kuvainraastajien harhaoppiin kuului myös pyhäinjäännösten kunnioituksen kieltäminen. Niinpä ikonoklasmia kannattanut keisari Konstantinos V Kypronymos (741-775) määräsi pyhän Eufemian jäännökset poltettaviksi. Ne ehdittiin kuitenkin pelastaa ja kuljetettiin Lemnoksen saarelle. Myöhemmin Leo IV:n (775-780) puoliso keisarinna Irene Ateenalainen haetutti ne takaisin Konstantinopoliin ja sijoitti ne taas entiselle paikalleen pyhän Eufemian kunniaksi rakennettuun kirkkoon.

Kun ristiretkeläiset valtasivat Konstantinopolin vuonna 1204, pyhän Eufemian reliikit pelastettiin ja vietiin väliaikaisesti säilytettäviksi Silivriaan itäiseen Traakiaan. Osmanivallan aikana niitä säilytettiin monessa eri kirkossa Konstantinopolissa. Kun kirkkoja muutettiin moskeijoiksi, reliikit sijoitettiin lopulta vuonna 1707 patriarkaatin Pyhän Georgioksen kirkkoon, jossa ne ovat tänäkin päivänä.

Turkkilaiset tuhosivat vuonna 1555 alkuperäisen Pyhän Eufemian kirkon ja rakensivat paikalle moskeijan. Kristityt kuljettivat kirkosta pelastamansa ikonit ja muut pyhät esineet Pyhän Vassan luostariin Khalkedonin lähelle. Luostarin nimikin muuttui Pyhän Eufemian luostariksi.

Vuoteen 1870 saakka pyhän Eufemian reliikeistä vuoti hänen juhlapäivänään veren sekaista mirhaa. Patriarkka, papisto ja kansa ja bysanttilaisena aikana myös keisari kerääntyivät vuosittain todistamaan tätä ihmettä. Patriarkka kastoi varren päässä olevan sienen mirhaan ja sitä jaettiin uskoville pienissä pulloissa. Näitä mirhaa sisältäviä pulloja on säilynyt meidän aikoihimme asti.

16.9.2026 - Suomen ortodoksinen kirkko
https://ort.fi/kirkkokalenteri/20260916/

Suurmarttyyri Eufemia
Pyhä Eufemia syntyi Diocletianoksen hallituskaudella (284-305). Hän oli varakkaan perheen tytär Khalkedonista. Hänen hurskaat vanhempansa senaattori Filofron ja Teodorosiane opettivat hänet uskomaan Kristukseen. Suuren vainon aikana vuonna 303 Aasian prokonsuli Priskos käski maakunnan kaikkien asukkaiden kokoontua Khalkedoniin uhraamaan Ares-jumalalle (roomalaisten Mars), jota tuon kaupungin kreikkalaiset erityisesti kunnioittivat. Käskyn uhmaamisesta rangaistaisiin kuolemalla. Käskystä kuultuaan kristityt muodostivat pieniä ryhmiä ja piiloutuivat syrjäisiin asumuksiin. Jotkut pakenivat autiomaihin pelastuakseen tyrannin käsistä ja säilyttääkseen uskonsa.

Pyhä Eufemia johti yhtä tällaista ryhmää, jonka muodosti 49 kristittyä. Hänen hyveensä ja viisautensa herättivät kaikkien huomiota. Pian Areksen pappi Apellianos kuitenkin löysi ryhmän ja se vietiin prokonsulin eteen. Tämä yritti alkuun imarteluin ja lupauksin saada heidät uhraamaan. Mutta Eufemian johdolla ja hänen innoittamanaan ryhmän jäsenet vastasivat: “Prokonsuli, Jumala on antanut meille järjen ja ymmärryksen. Siksi on mielestämme suuri häpeä palvoa mykkiä ja kuuroja kuvapatsaita ja kieltää ainoa todellinen Jumala, joka on luonut taivaan ja maan. Uhkaamasi rangaistukset näyttävät meistä keveiltä ja pelkäämme, etteivät ne riitä täydelliseen marttyyrikilvoitukseen. Kokeile kuitenkin, niin saat nähdä Jumalamme voiman.” Nämä sanat sytyttivät tyrannin vihan, ja 19 päivän ajan hän kidutti marttyyreita joka päivä. Koska hän näki heidän pysyvän vankkumattomina uskossaan Kristukseen, hän heitti toiset pyhät vankilaan, mutta antoi Eufemian ryhmän johtajana pyövelien käsiin. Heidän piti murskata hänen ruumiinsa rautapyörässä. Kidutusten alettua Eufemia kutsui Jumalaa avukseen ja heti ilmestyi enkeli, joka vapautti hänet pyörästä ja paransi hänen haavansa.

Kun Eufemiaa oltiin heittämässä tuliseen polttouuniin, jonka lieskat kohosivat lähes 30 metrin korkeuteen, pyövelit Sosthenes ja Victor näkivät valkoisiin pukeutuneiden miesten seisovan hänen rinnallaan ja hajottavan liekit. Pyövelit luopuivat heti tehtävästään ja alkoivat julistaa Priskokselle todellisen Jumalan voimaa. Seuraavana päivänä heidät tuomittiin kuolemaan ja vietiin areenalle petojen raadeltaviksi. Kun uudet pyövelit heittivät pyhän Eufemian polttouuniin, tuli leimahti siitä ulos ja poltti heidät, mutta pyhä itse säilyi vahingoittumattomana.

Raivoissaan prokonsuli käski heittää Eufemian suureen vesikuoppaan meripetojen ruoaksi. Pyhä teki ristinmerkin ja hyppäsi itse veteen. Sen sijaan että meripedot olisivat syöneet hänet, ne pitivät häntä veden pinnalla. Vaikka prokonsuli ihmettelikin tapahtumia, hän ei lannistunut. Hän määräsi Eufemialle uusia, yhä kauheampia kidutuksia. Lopulta Priskos eksytyksensä sokaisemana käski viedä Eufemian areenalle ja päästää hänen kimppuunsa neljä leijonaa ja kolme karhua. Pedot lähestyivät häntä ja nuolivat hänen jalkojaan. Yhden karhun pieni puraisu riitti kuitenkin lähettämään marttyyrin Herransa luo, jonne hän jo kaipasikin.

Samalla hetkellä, kun pyhä Eufemia lähti tästä elämästä, suuri maanjäristys vavisutti kaupunkia. Yleisessä hämmingissä hänen vanhempansa käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja ottivat haltuunsa tyttärensä ruumiin, jonka he hautasivat Khalkedoniin. Vainon päätyttyä kristityt siirsivät nämä kunniakkaat pyhäinjäännökset haudasta marmoriarkkuun ja sijoittivat sen mahtavaan basilika-tyyliseen kirkkoon, jonka olivat rakentaneet pyhän Eufemian kunniaksi hänen hautansa päälle. Tässä kirkossa kokoontui vuonna 451 neljäs yleinen kirkolliskokous.

Myös Konstantinopolissa pyhää Eufemiaa kunnioitettiin suuresti. Kun Konstantinus Suuri (306-337) tuli valtaan, hän rakennutti kaupunkiin vuonna 328 suuren kirkon pyhän Eufemian kunniaksi paikalle, missä aikaisemmin oli sijainnut Artemiksen temppeli. Keisari Herakleioksen hallitusaikana (610-641) pyhän Eufemian jäännöksetkin siirrettiin Khalkedonista pääkaupunkiin.

3.9.2026 - Suomen ortodoksinen kirkko
https://ort.fi/kirkkokalenteri/20260903/

Pyhä lapsimarttyyri Basilissa
Pyhä Basilissa (Vasilissa) eli Nikomedeian kaupungin laitamilla keisari Diocletianuksen (284-305) aikana. Kun suuri kristittyjen vaino puhkesi vuonna 303, pyhä Basilissa, joka oli tuolloin yhdeksänvuotias, vangittiin ja hänet vietiin Bitynian käskynhaltijan Aleksanterin eteen. Kuulusteluissa Aleksanteri havaitsi tytön uskon Kristukseen järkkymättömäksi ja käski lyödä häntä kasvoihin, riisua hänet alastomaksi ja ruoskia häntä julmasti. Kidutusten aikana Basilissa huudahti: ”Jumalani, minä kiitän Sinua!” Vihoissaan siitä, että pienen tytön kestävyys pääsi voitolle, käskynhaltija käski lävistää tytön nilkat. Reikiin pujotettiin ketju, josta Basilissa ripustettiin roikkumaan pää alaspäin. Häntä savustettiin paksulla tukahduttavalla rikki- ja tervasavulla. Jumalan suojelus säilytti hänet kuitenkin vaurioitumattomana. Sitten hänet heitettiin tuliseen pätsiin, mutta tulikaan ei vahingoittanut häntä. Lopulta hänet vietiin kahden leijonan eteen, mutta nekään eivät tehneet hänelle pahaa.

Aleksanteri ihmetteli näitä yliluonnollisia tapahtumia. Hän ei enää voinut kieltää kristittyjen Jumalan voimaa. Hartaan liikutuksen vallassa hän pyysi pyhältä anteeksi. Nikomedeian piispa kastoi hänet, entisen vainoojan, ja jonkin ajan kuluttua hän antoi rauhallisesti sielunsa Jumalan haltuun. Kun Basilissa oli yhdessä piispan kanssa haudannut Aleksanterin, hän meni vähän kaupungin ulkopuolelle rukoilemaan. Kivestä, jonka päällä hän seisoi, alkoi vuotaa vettä, jota hän joi kiittäen Jumalaa. Sitten hän pyysi Herralta, että tämä ottaisi hänet luokseen, ja luovutti rauhallisesti henkensä Jumalan käsiin.

2.9.2026 - Suomen ortodoksinen kirkko
https://ort.fi/kirkkokalenteri/20260902/

Konstantinopolin patriarkka Johannes Paastoaja
Pyhä Johannes oli kotoisin Konstantinopolista ja toimi ansiokkaasti patriarkkana keisarien Tiberiuksen (578-582) ja Maurikioksen (582-602) aikana. Nuoruudessaan hän harjoitti kaivertajan ammattia. Jo silloin häntä kaunistivat monet hyveet ja varsinkin palava rakkaus Jumalaan, joka profeetallisilla näyillä valmisti häntä tulevaan korkeaan asemaansa. Patriarkka Johannes Skolastikko (565-577) pani mielihyvin merkille Johanneksen pyhän elämän ja vihki hänet diakoniksi. Hänen tehtäväkseen tuli jakaa avustuksia Konstantinopolin köyhille. Tässä tehtävässä tuli ilmi hänen aito evankeliumin mukainen rakkautensa. Runsaskätisesti hän avusti kaikkia avunpyytäjiä tutkimatta, ansaitsivatko he sitä vai eivät. Mitä enemmän hän antoi, sitä suurempi oli Jumalan siunaus, niin ettei hänen kukkaronsa koskaan tyhjentynyt.

Patriarkka Eutykhioksen kuoleman jälkeen huhtikuussa vuonna 582 Johannes valittiin hänen seuraajakseen. Niinä kolmenatoista vuotena, joina hän toimi patriarkkana, hän ei yhtään lieventänyt ankaraa askeettista elämänjärjestystään, niinpä hän on oikeutetusti saanut lisänimen Paastoaja. Kerrotaan, ettei hän kuuteen kuukauteen juonut ollenkaan vettä; hänen päivittäisenä ravintonaan oli yksi salaatinkerä ja vähän hunajamelonia, viinirypäleitä tai viikunoita. Hän ei nukkunut pitkällään, vaan nuokkui rinta polvia vasten jalkojensa päällä istuen. Kun hän joskus tuli nukkuneeksi enemmän kuin tavallisesti, hän valvoi koko seuraavan yön pitääkseen lihansa kurissa ja harjaantuakseen jo täällä ”ylösnousemuksen lasten” loputtomaan valvomiseen.

Koko elämänsä ajan pyhä Johannes teki runsaasti ihmeitä ja huojensi kaittaviensa elämää. Heille hän ei ollut vain arkkipiispa ja esirukoilija vaan myös Jumalan huolenpidon elävä esikuva, jolta riitti apua niin vanhurskaille kuin väärillekin. Hän paransi sokean pyhän ehtoollisen voimalla, tyynnytti rukouksellaan ankaran myrskyn, karkotti tyhjin toimin takaisin vierasheimoiset, jotka olivat hyökänneet Konstantinopolia vastaan, ja paransi lapsettomuudesta kärsiviä naisia.

Hyvän paimenen rakkaus köyhiin oli niin suuri, että kun hänen omat rahansa eivät riittäneet almuihin, hän lainasi lisää keisari Maurikiokselta. Kun Maurikios autuaan Johanneksen kuoleman jälkeen (595) vaati omaisuutta, jonka tämä oli antanut hänelle lukuisten velkojensa takeeksi, kävi ilmi, ettei ”kaupunkien kuningattaren” patriarkalla ollut mitään muuta omaa kuin kulunut villainen viitta ja vaatimaton patja. Liikuttuneena hurskas hallitsija repi rikki patriarkan velkakirjan ja otti hänen ainoan omaisuutensa – viitan ja patjan – pyhiksi muistoesineiksi palatsiin.

Kirkon käytössä on edelleen kanonikokoelma Pyhän Johannes Paastoajan Kanonikon ohjeeksi rippi-isille. Sille on tunnusomaista lempeys ja ymmärtämys. Kanonien määräämien monivuotisten ehtoolliseen osallistumiskieltojen sijaan pyhä Johannes hyväksyi katumuskilvoitteluksi askeesin ja kyynelrukouksen, jotka ovat todellisen katumuksen tuntomerkkejä.

ELÄMÄ ON ASKELIA

Pitkän hengellisen kuivan kauden jälkeen paikat ovat vähän jäykkiä. Askeleet jäävät lyhykäisiksi. Ehkä jätän isommat loikat toisille, mutta vilpittömän yrityksen myötä Jumalalle kaikki on mahdollista.

Viime vuosina on tiedotusvälineissä tehty tutuksi ajatusta, että istuminen tappaa. Ihminen tarvitsee niin ruumiin kuin sielunkin puolesta takapuolensa nostamista nojatuolin pehmeästä lämmöstä. Toisaalta myös työ tapahtuu nykyisin usein istualtaan. Lapsuuteni koululuokissa ei paljoa muuta tehtykään kuin istuttiin. Julkisissa kulkuvälineissäkin tärkeintä tuntuu olevan se, että pääsee istumaan. Kaikenpuolisen terveyden vuoksi sekä paikallaan seisominen että askeleiden ottaminen olisi kuitenkin mitä hyödyllisintä.

Kirkossa me tapaamme ensisijaisesti aina seistä, sillä seisominen ei ainoastaan korosta erityistä Jumalan edessä olemista, vaan myös sitä vielä helpommin unohtuvaa seikkaa, että elämä – eritoten hengellinen elämä – on matka. Jo se, että tulemme jumalanpalvelukseen rukoilemaan, on pienen askeleen ottamista hengellisessä elämässämme. Paikallaoleminen ja paikalleen jämähtäminen ei anna elämälle suuntaa, sisältöä, saati syvempää merkitystä.

Kristityn elämä saa suuntansa ja voimansa ihmisen suhteesta Jumalaan. Hengellinen vaellus ei voi koskaan olla paikallaan pysymistä. Jo kerran saavutettu menetetään, jos askeleet eivät yhä johda päämäärätietoisesti eteenpäin. Toki niitä lipeäviäkin askeleita tapahtuu, kun ihminen lankeaa pois kaidalta tieltä. Jumalalla on kuitenkin keinot kääntää myös tämä ihmiselle voitoksi, jos ihmisen perusasenne hengelliseen elämään on terveellä pohjalla.

Rinkka vain selkään ja harkituin askelein eteenpäin.

Markus Paavola

https://kosmas.fi/2026/08/21/elama-on-askelia/

Akatistos Sofroni Essexiläiselle

https://www.ortodoksi.net/images/f/fa/Akatistos_pyhittaja_Sofroni_Essexilaiselle.pdf

Henki vahvisti sinua lapsuudestasi asti, oi Sofroni, ja olit intohimoinen
Kristuksen teille. Pakenit Aasian harhaa ja kaunistuit Athoksen pyhien
munkkien keskuudessa, ja filosofiasi, jumalallisten sanojesi ja kirjojesi valo on
loistanut idästä länteen. Sinut kirkastaneelle Jumalalle me laulamme:
Halleluja!

Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian kuolonuneen nukkuminen 15.8. - Suomen ortodoksinen kirkko
https://ort.fi/news/jumalansynnyttajan-neitseen-marian-kuolonuneen-nukkuminen-15-8-3/